Aloitetaan ihan tyhjältä pöydältä, ok?
Mutta miten nää enää edes alotettiin..
Vanhasta blogista on niin paljon aikaa ettei tää tunnu enää samalta, viimeks sain alotettua aina, mutta motivaatio puuttui. Ehkä siinä on tullu muutos, mut miten nää nyt yleensä alotettiin. Moi, oon 14v tyttö Espoosta, jolla ei aina oo niin helppoo niiku ei nuoril varmaan ikinä. Mutta viiminen puolivuotta on ollut ihan suoraan sanottuna helvettii, tein viime syksynä raskaustestin joka oli positiivinen, poikaystävä jätti mut samantien, kaverit oli onneks tukena ja niitä tuli uusia. Sitten alkoi kaikki sairaala käynnit ja klinikoilla ravaamiset...kohdunulkonenraskaus...se sano..ku sen kuuli tiesi heti mitä odottaa. Meni noin kuukausi ja keskenmeno...se mitä pahiten pelkäsin, se mitä kukaan ei halua ikinä kokea, se mitä ei kellekkään toivoisi. 
Poikaystävä oli just ennen sitä alkanu hyväksyy että siitä tulis isä ja nyt tää, itkin vaan päivät ja yöt ja mietin "miks mä, miten erosin muista, mitä tein väärin, mitä mun lapsi oli tehnyt, niin viaton ja täydellinen eikä koskaan saanut mahdollisuutta, ei koskaan päässyt äidin ja isän syliin" Syytin tosi pitkään itseäni ja mietin mikä mussa oli vikana ja vaikkei pitäisi se jatkuu edelleen välillä. Se oli rankinta mun elämäsä ikinä.. Se oli osa syy miks poistin silloisen blogini, en haluu nähä niitä ihania hehkutuksia raskaudesta kummittelemassa enään missään. Oli tääki taas tapa alottaa.. En tiiä ehkä pitäs saada muuta ajateltavaa, sanokaa mitä te haluutte lukee, voin tehdä mielipide tekstejä ja kirjotan mielelläni pitkätki jutut, heittäkää vaan ideoita kommentti boxiin, jos on jtn mitä haluut lukea. :)